Toisaalta juokseminen ja hiihtäminen on vähän kevyempää ja nopeammin taputeltu kuin noin 900 teinin opettaminen vuosien varrella (laskin joskus…).
@riikkavai
”Minä olen tyttö, joka sanoo iik ja jumalauta.” Virka-aikaan asiallinen pedagogi ja oppikirjailija. Huolella harkittua sisältöä saattaa satunnaisesti ilmetä senkin ulkopuolella, mutta takeita tästä ei ole.
Toisaalta juokseminen ja hiihtäminen on vähän kevyempää ja nopeammin taputeltu kuin noin 900 teinin opettaminen vuosien varrella (laskin joskus…).
Niinpä 😆 Mitä jos kehystäis ton kunniakirjan vessan seinälle?
Mä kävin kaljalla. Nyt voin pakata mitalin kaappiin ja kaivaa esiin sitten, kun oon menossa hakemaaan seuraavaa - eli kymmenen vuoden päästä.
Joo Tampereen tekijä oon!
Se on standaari!!! Se olis ollut UPEA olkkarissa kaapin päällä.
Ihan vain siitä hyvästä, että eivät ole päässeet musta eroonkaan!
Yleisin lausahdus tuolla tilaisuudessa oli: ”Nyt ei vituta enää!” 😂
Tai siitä, että on jaksanut roikkua virassa, josta on vaikea potkia pois 😆
Seuraava sit 10 vuoden päästä, onhan mulla eläkevirka…Ellen sitten pahasti sössi esim. somejulkaisuilla, että pääsevät musta eroon. Oon jo aika kalliskin nimittäin!
No niin, sain MITALIN! Kyllä on kannattanut opettaa 20 vuotta. Onhan mitali kuitenkin aina mitali 👊🏻
”Oot tänään erityisen hyvän näköinen”, kommentoi oppilas 🥰 Toi _erityisen_ oli varsinkin hyvä lisä kehuihin - ja paree ollakin, kun meen nyt patsastelemaan Raatihuoneelle.
Kiitos! Kyl mä tästäkin päivästä selviän!
Jessus. Hermosto huusi yön hoosiannaa ja minä kierin, näin unia ja valvoin. Nyt ei jaksaisi millään nousta.
Kelvollinen päivällinen. Oon jumpannut tänään ihan hirveästi. Loppuilta sohvalla!
Sieltä puskee! Mä mietin just eilen pitäiskö katkaista ja uudelleenjuurruttaa oma peikko. Varren alaosa on aika hontelo ja tekee nyt hienoja lehtiä!
Tää oli nyt kyllä tosi typerä, koska noinolis voinut lajitella loogisesti vaikka kuinka monella tavalla!
Sanajuuri 9.3.2026
🔠 Löysin 5/5 sanaa
⚙️ Käytin 0/9 vihjettä
⏱️ Aikani oli 2:16
Pelaa osoitteessa hs.fi/sanajuuri!
Ja hitto, UNOHDIN EILEN, koska en roikkunut somessa!! Hyvää myöhästynyttä naistenpäivää siis 🍓
Oooh!!! Romantiikkaaaaa!! 🔥❤️
Musta on kiva, että mun elämässäni on paljon kivoja miehiä ystävinä ja muutenkin! Oon tänään saanut ainakin kahdeksan naistenpäivätoivotusviestiä 🥰
Juuri näin. On hyvä tunnistaa niitä piirteitä ja reflektoida itseään, mutta uhriutuminen ei ole ratkaisu mihinkään.
Aamen! Itse olen juuri tällainen kuin olen siksi, että vastaan on tullut jo kaikenmoista. Toki tiedostan nyt etupikeutetun ja hyvän asemani ja sen, että en ole joutunut esimerkiksi pakenemaan sotaa. Elämä on kiinnostavampaa kun siinä on vähän aaltoilua.
Tosin on myös tässä sitten kerrottava, että oon saanut aika paljon hyvää palautetta, että ymmärrän ja käsittelen adhd/add-lapsia monesti just oikealla tavalla. En vain suostu hyväksymään sitä uhriutumista ja diagnoosia tekosyynä kaikelle.
Jep näin on. Näin opettajana mulla on hauska rooli, kun voin kertoa, että adhd ei oikeuta perseilyyn tai laiskuuteen. Usein törmään väitteeseen, etten voi ymmärtää asiaa - ja sit vetäisen takataskusta tiedon, että on muuten ihan omakohtaista kokemusta näistä 😬
Hyvä ruoka, parempi mieli! Lisäks värjäsin kulmat ja laitoin hiusvärin päähän. Kiva mies kyllä joutuu nyt tuoksuttelemaan ruohonhajuisia hiuksia taas viikon.
Just tämä. Siitä tulee osa identiteettiä. Lisäksi nykymaailman terapeuttinen kulttuuri tukee tätä. Kaikki ihmisen ongelmat nähdään sairauksina ja traumoina, joita sitten hoidetaan lääkkein ja terapiassa ja joista keskustellaan kaikkialla.
Joo voin kuvitella! Veikkaan: Koko maailman pitäis muuttua adhd-ihmisille sopivaksi, koska se olisi kaikille parempi, ja kaikki elämän ongelmat ja haasteet on selitettävissä adhd:lla, jota kukaan ei ymmärrä. Oon tähänkin asiaan nepsylasten äitinä ihan kerran tai pari törmännyt…
Mulla on nyt vähän räytymispäivä. Oon vanha ja väsynyt ja rupsahtanut ja kaljuuntuva ja surkea. Eli meen kaivaan ehkä hiusvärin esiin, teen hyvää ruokaa ja puen kivat vaatteet päälle. Niillä tästä selviää!
Aika ankea ajatus, että tällainen tragedia määrittää koko loppuelämän ankeaksi. Toki joskus ankeudesta tulee osa identiteettiä eikä siitä oikein uskalla päästää edes irti, kun pitäis rakentaa minäkuva uudelleen. Toki myös saa miettimään, millainen riippuvuussuhde ko. liitossa on ollut…
Joo varmasti näin. Ryhmiin ei oikein sovi minkään muun lainen keskustelu. Joskus joku on yrittänyt, ja vastaanotto on ollut aika tyly. Kuulun myös vertaistukiryhmiin, joissa on sellainen ylöspäin kannustava mutta välittävä ote. Niissä tykkään olla ja olen itsekin niissä joskus rutissut pahaa mieltä.