Paavo Tertsunen

Jos jonkun organisaation tulisi toimia HRO-periaattein, niin ehkä juuri tällaisten itsestään huolehtimaan kykenemättömien turvaksi luotujen.

eikä tällainen keskustelu edistä organisaation kyvykkyyksien tai luotettavuuden ymmärrystä. Vaikka ymmärrän, että tämä taitaa olla jonkinlainen organisaation formaali performanssi, joka suoritetaan häiriön jälkeen, toivon samalla, että tilaa jää aidolle oppimiselle.

Palaten alkuun, mitä tästä kaikesta voisi päätellä? Näillä tiedoin en itse uskaltaisi lähteä heiluttamaan leimakirvestä mihinkään suuntaan. Pitäisin erittäin tärkeänä keskustella enemmän ihmisistä ja vähemmän toimintamalleista. On esim ihan itsestään selvää että puhelinten akkujen on oltava ladattu,

Organisaatiokulttuuria voinee kuvata monin tavoin mutta W & S kiteyttävät sitä hyvin: how we do things around here & what we expect around here. Toimiiko organisaatio siis oppimista edistäen ja aiempia tapahtumia käsitellen? Kehotetaanko kyseenalaistamaan vallitsevia toimintamalleja?

Edelleen Weickin ja Sutcliffen kuuluisassa jäsennyksessä HROn on säilytettävä herkkyys operatiiviselle toiminnalle ja ylläpidettävä kulttuuria, jossa ihmisiä esimerkiksi rohkaistaan ilmoittamaan pienistä virheistä tai läheltä-piti- tilanteista.

Toimintamallit ja proseduurit - ennakoiva suunnittelu - on yksi tärkeä lohko tässä kokonaisuudessa. Mm. Weick ja Sutcliffe ovat kirjoittaneet siitä, kuinka suunnitelmia tehdään, jotta ollaan valmiimpia kohtaamaan väistämätön sekä hallitsemaan, mitä hallittavissa on.

HRM ja HRO piiriin menevässä tutkimuksessa on paneuduttu niin energiaan, palo- ja pelastustoimintaan kuin liikenteeseen ja niin edelleen. Ennen kaikkea näillä pyrkimyksillä selitetään, mitä sellaista ihmiset tekevät, joka selittää luotettavuutta - hieman mutkia suoriksi vetäen.

Organisaatioita käsittelevässä tutkimuksessa on kymmeniä vuosia selvitetty, mikä saa jotkin organisaatiot ylläpitämään toimintojaan ja palvelujaan niin vakuuttavasti ja korkealla toimintavarmuudella. Englanniksi puh. käsitteistä high reliability management HRM ja high reliability organisations
HRO.

Attendo | Miksi hälytyspuhelimet eivät olleet päällä, toimitusjohtaja Virpi Holmqvist? Espoossa Attendon hoivakodissa kuoli vanhus, joka oli yrittänyt hälyttää apua 11 kertaa tunnin aikana. HS kysyi toimitusjohtaja Virpi Holmqvistilta, miten tämä oli mahdollista.

Tähän aivan kamalaan tapaukseen liittyen pohdin, mitä tällaiset toistuvilta näyttävät traagiset tilanteet kertovat organisaatiosta ja sen kyvykkyydestä ylläpitää palveluaan luotettavasti. #organisaatio #luotettavuus

www.hs.fi/pkseutu/art-...

Tavallaan tuo raaka-aine- ulottuvuus tosin tekee tästä kaikesta vielä enemmän monimutkaisen, koska mineraalien ja metallien esiintymispaikkoihin on hankalampi vaikuttaa.

ole paljon joustavampia ja sopeutumiskykyisempiä, kuin jos olisimme riippuvaisia yhdestä tai muutamasta suuresta valmistajasta? Jos ei muuta, niin ehkä tuo osaaminen ja nuo kyvykkyydet olisivat tällöin aika paljon helpommin käsitettävissä ja havaittavissa.

Kiitos, tämä on hyvin keskeneräistä pohdintaa monimutkaisten kysymysten parissa! Pitää laittaa tuo kuunteluun.

Jos visioi sellaista todellisuutta, missä meillä on paikallisesti useita pieniä hikipajoja / konepajoja, jotka rakentelevat vähän sitä sun tätä, niin eivätkö nämä kyvykkyydet

Missä ihmisten terveystiedot sitten olisivat parhaassa tallessa? Tähän on varmasti yhtä paljon vastaajia kuin kysyjiä.

Säilyttäminen omassa keittiön kaapissa on sekin vähän niin ja näin. Kuinka monella on esimerkiksi enää tallella täydellinen dokumentaatio saaduista rokotteista?

Miten tätä kaikkea voisi tiivistää? Ennen kaikkea on hyvä huomata, että hajautus voi olla näennäistä, ja vaikka yleisperiaatteena keskittämiseen liittyy sellaisia vaaroja, joita hajauttaminen hillitsee, nämä asiat ovat harvoin kovin mustavalkoisia.

ja missä näiden hajautettujen rakenteiden hallinta viime kädessä sijaitsee? Komentokäsky tuulivoimalaitokseen kun edellyttää sekin melko monenlaisten tieto- ja ohjausjärjestelmien toimivuutta. Tästä on olemassa mielenkiintoista tutkimusta, itsekin olen asiaa hieman penkonut.

kannalta on äärimmäisen suuri. Uusiutuva energia - esimerkiksi tuulivoimalaitokset - näyttäytyy hajautetulta systeemiltä, sillä yksittäinen voimalaitos on vain pieni rakennuspalikka isossa kokonaisuudessa. Hyvä kysymys kuitenkin on, onko tämän hajautetun systeemin ohjaus hajautettua vai keskitettyä,

Paikallinen voimalaitos paikallisilla tietojärjestelmillä (ns. vanha malli - näitä ei taida enää olla juurikaan) on erittäin resilientti käytännössä suljetun systeemin ulkopuolisille tapahtumille. Samalla siinä saattaa olla hyvin vähän redundanssia eli yksittäisten rakenteiden merkitys jatkuvuuden

Kun siis ajatellaan, että hajauttaminen oletusarvoisesti ”lisää resilienssiä”, on hyvä haastaa tätä näkemystä miettimällä, kenellä on kyvykkyydet hallita hajautettuja palveluita. Usein tässä kohtaa havaitaan, että hajautetulta näyttävä kokonaisuus ei olekaan hallinnan osalta ihan yhtä hajautettu.

Nyt keskustelussa on havaittu, että esimerkiksi Suomesta käsin on käytännössä mahdotonta kontrolloida sitä, missä päin maailmaa tai millä palvelimella tietoja säilytetään. Samalla tietojen säilytys on ulkoistettu yhtiölle, joka pilvipalveluita tarjoaa.

Pilvipalvelut perustuvat hajauttamisen sekä skaalautuvuuden ajatukselle. Kun yksi palvelin kaatuu, jonossa on liuta muita. Jos tiedot sijaitsevat yhdellä paikallisella palvelimella, redundanssia on varsin vähän.

Tätä ajattelua näkee ainakin tuuli- ja aurinkovoiman yhteydessä: ne ovat hajautettuja mutta paikallisia rakenteita, ja näin ollen parantavat resilienssiä. Fossiiliset polttoaineet puolestaan usein tuodaan EUn ulkopuolelta ja poltetaan keskitetysti (öljy toki kulutetaan suurelta osin liikenteessä).

Viime vuosien keskustelussa on tuntunut enenevässä määrin nousevan esille tarve jonkinlaiselle energiaturvallisuudelle. Energiaomavaraisuuden peräänkin on haikailtu laajalti. Tässä on ilmeisesti taustalla ajatus, jonka mukaan Suomessa sijaitsevat rakenteet ovat jollain tapaa turvallisempia.

Suomalaiset ovat jo kauan - ellei käytännössä aina - olleet riippuvaisia EU:n ulkopuolisesta öljystä. Maan rajojen sisällä olevan öljynjalostuskyvykkyyden sekä öljyn suoraviivaisen varastoitavuuden ansiosta asian kanssa on voitu elää ilman yöunien menettämistä.

Ajankohtainen keskustelu pilvipalveluista ja suomalaisten tietojen sekä palvelujen sijoittumisesta Suomen sekä Euroopan ulkopuolelle on hyvä esimerkki resilienssiajattelustamme. Tässä on samalla yhtymäpintaa myös energiasektorin kysymyksiin. #resilienssi

On ehkä siis ihan hyvä toisinaan katsoa, mitkä tekijät kulloinkin määritämme tai kehittelemme riskeiksi. Maailmassa on vaaroja, joista riskit määritetään yhteiskunnallisesti. Kaikki vaarat eivät - hyvässä tai pahassa - ansaitse samanlaista huomiota riskeinä.

Esimerkiksi Niklas Luhmannille riskit kytkeytyvät päätöksiin. Mikko J. Virtasen Luhmann-tekstiä lainatakseni: ”Riski on näin ollen vaarojen aktiivista yhteiskunnallistamista: mahdollista vahinkoa, haittaa ja vastuuta osoitetaan yhteiskuntaan.”

Kirjan lopussa on aika uhmakkaankin oloinen teksti, joka käsittelee ”globaalia turvallisuutta”. Puhutaan ”uudenlaisista tavoitteista” ja ”uudesta näkökulmasta”.

”Aseet eivät välttämättä lisää turvallisuutta.(…) Turvallisuutta ei voi taata pelkästään kansallisesti.”

Ankkureista ei puhuta.

Ilmastonmuutoksesta ja luontokadosta sen sijaan kerrotaan monipuolisesti. Muistan tämän vaikuttaneen lukioaikaiseen itseeni: vastasin maantieteen yo-kokeen jokeritehtävään ”ilmastonmuutoksen vaikutukset kehitysmaille”. Yksi piste tarjolla olleesta yhdeksästä jäi saamatta.

Ydinvoima-kappaleet sisältävät enemmän kritiikkiä kuin yleinen aiheeseen liittyvä keskustelu tällä hetkellä. Tuulivoiman kerrotaan olevan ”maailman nopeimmin lisääntyvä energiantuotantomuoto”. Öljyn suhteen Venäjän lisääntyneet öljykuljetukset huonokuntoisilla aluksilla Suomenlahdella huolettavat.

Riskipuheen on sinänsä vaikea nähdä muuttuneen kovin merkittävästi. Toisaalta taas tässäkin povatun teknologisen monimutkaistumisen aiheuttamia ongelmia on vaikea tunnistaa saati pitää suurina haasteina, kun niitä vertaa perinteisiin uhkiin - tauteihin ja sotaan -, joita viime vuosina on nähty.