Käy joka kerta näin: aina, kun onnistun kampeamaan itseni jotenkin arkirytmiin, tulee pudotus, este. Aina. Jotain. Puhumattakaan siitä, että pystyn istumaan tuolissa (eli tekemään asioita) 50 prosenttia normaalista.
Sain tänään (taas) huonoja uutisia pyörätuolista. Varastossa ei ole pienen tuolin (kokoa S) sopivia istuintyynyjä, ja sopivan tulo kestää "useita viikkoja".
Tämä vuosi. Nämä jatkuvat vastoinkäymiset. Ja väitöskirja. Voi olla, että deadline karkaa väkisinkin. Kyllä syö naista.
Minä ja väitöskirja alamme olla taas jonkinmoisissa väleissä, mutta olosuhteet eivät tahdo tukea sitä. Mutta kaikki tehdään, mihin suinkin näissä olosuhteissa pystytään.
Mietin tätä jo eilen. Harvalukuinen on ollut elämässäni se joukko, joka näkee minut oikeasti, hyväksyy kaikkine puolineni. He, joille en ole joskus liikaa tai aina liian vähän. Vaan juuri hyvä näin. Elämä ei ole kiinni muiden hyväksynnästä, mutta tekee pompuista pehmeämpiä.
Miksi se tyyny on niin tärkeä? Yksinkertaistettuna sen korkeus ja tuki vaikuttavat suoraan myös selkänojan korkeuteen ja polvikulmaan. Eli koko pyörätuoli on periaatteessa ”pois säädöistään”, kun istuinosassa on jokin päin brinkkalaa. Niin kuin nyt on.
Olen pystynyt sunnuntaista lähitien hieman tekemään jo rästitöitä. No, eipä aikakaan kun lakkasin istumasta ilman tyynyä ja hain tänään jo järjestyksessään toisen istuintyynyn kokeiluun, niin sain massiivisen kipukohtauksen, koska tämäkään tyyny ei tue tarpeeksi.
Voimat loppu.
Ihana sinä! Kiitos näistä sanoista. 💕
❤️❤️❤️
Kiitos Ropista, oon unohtanut vastata! 🩷
Joo, tämä teemapäivä on aika jees! Nuo samat katseet ovat muuten tuttuja. 😎
Se on kuulkaa kansainvälinen kieliopin päivä tänään! Onneksi voin todeta, että sellainen päivä on itselläni lähes joka päivä. 😍. Pohjimmiltaanhan kielioppi on kielen rakenteen ja sisäisten mekanismien tekemistä ymmärrettäväksi. Ja se on kerrasta toiseen yhtä kiehtovaa.
Jodå!
Isänihän (ja ehkä siis minä myös) on suomenruotsalainen. Kotikielemme on ollut suomi. Kun aikoinaan päädyin Tukholmaan töihin, ruotsi hiipi vahvemmin elämääni. Lienen nyt saavuttanut uuden suomenruotsalaisuuden asteen, sillä välillä puhun tahtomattani ruotsia ja suomea sekaisin. 😎
Kyllä vain mieli virkistyy, kun oppii uutta (kirkkohistoriasta tällä kertaa)! Se pieni valonsäde, joka toivottavasti sulattaa väikkärijuminkin lopulta. Taas se tuli todettua: jokin solmu voi aueta, kun tekee muuta välillä.
En näytä tässä leposelfiessä kovinkaan hehkeältä, mutta oli vain semmoinen olo, että halusin tulla ihan naamalla sanomaan hei ja moi. Jos se edes vähän piristäisi.
Jos pyörätuoliongelmat eivät lopu, niin onneksi (tai sitten ei) ne voivat jatkua! Varsinkin, kun tarvitsisi ainoastaan yksi väikkäri jättää esitarkastukseen vielä keväällä. Sellainen tavallinen tylsä päivä alkaa tuntua jo sadulta. Ehkä sekin taas tulee.
Maanantaina jo puhuttiin, että tämän kierroksen jälkeen seuraava lukukierros olisi väikkärissä sitten viimeinen ennen esitarkastusta. Mutta olen ihan halvaantunut. Taas aivan varma, etten osaa. Pyörätuoli menossa huoltoon sentään huomenna, mutta kaikki tuntuu vuorenkorkuiselta.
Voi ei. 🥲 Sydänlämmin osanotto ja voimia suureen suruun. ❤️
Ihanasti sanottu, todella tarvitsin tätä💪🏻
Mitä ehkä kiteytetysti haluaisin sanoa: monen ihailun takaa voi löytyä jopa monin tavoin traumatisoitunut ihminen. Esikuvan viitta on raskas, ja se monesti kätkee myös ihmisen, joka haluaisi tulla nähdyksi ihan omana itsenään.
Olen näinä päivinä usein miettinyt sitä, että useampi on sanonut katsovansa minuakin ylöspäin. Tavallaan ymmärrän: olen saanut aikaan olosuhteisiin nähden paljon. Mutta se on tullut rajulla hinnalla. Yksinäisyyttä, yksin puurtamista työ edellä. Hinnan tietäen en ihailisi itseäni.
Luulen, että joudun keskeyttämään vähintään yhden sivuaineen kurssin tämän onnettoman pyörätuoliepisodin takia. Se on väärin, mutta älköön kukaan sanoko minua luovuttajaksi. Olen kyllästynyt supersuorituksiin tilanteessa, jossa kaikki energia menee pelkkään olemiseen. Ei jaksa.
Samoja ajatuksia. Siksi tuo juttu olikin hyvällä tavalla vähän häiritsevä: avasi hyvin, että sitten on tää toinenkin puoli, mut jätti pohdituttamaan, miksi ihmeessä noin. Ja etenkin sen ekan jutun jatkona. Voisin jopa hieman kehaista, että tiedät kyllä journalistina, mitä teet. 😇
Joo, huomasin tämän! Ja varmaan samoja tilanteita, kun ruokakaupan puolella: cittarit porskuttaa, pienemmillä ohuemmat tulot. Siksi olikin erityisen kiinnostavaa, miten apteekissa voi kulurakenne olla tuo. Mut niin kuin juttu hyvin avasi, monen tekijän summa.
Tämä oli oikeasti avaava juttu, kiitos! Meni omat ennakkoluulotkin sopivasti säpäleiksi, kun olen luullut, että säännelty ala = vakaat tulot.
Oon voinut aika huonosti kuten arvata saattaa. Eilen lähdin itku kurkussa seminaarista, kun tuolissa ei kärsi istua edes puolta päivää. Loppuillan vain makasin. Tänään oon yrittänyt istua pätkissä, mutta ei puhettakaan että saisi kunnolla tehtyä mitään. Tätä tämä nyt on.
Tämä on ihan toimiva taktiikka välillä, jos kipua ei ole ihan kovasti. Mutta näin iltaisin rasitus lyö jo vähän yli.
Välillä koetan vireyttää itseäni ajattelemalla, mitä kieliopista sanoisin, jos vain jaksaisin väikkäriä kirjoittaa. Mihin omiin argumentteihini vastaväittäjä tarttuu ja mihin nykyargumentteihin minä isken kiinni.
Enpä tiennyt, mikä kuilu odotti, kun tuoli hajosi. Kipukohtaukset lähes päivittäisiä (yllättyneet parijonoon). Ja kun kipu palasi näin voimalla, iski myös uupumus. Työkyky (väikkäri, opinnot) heikkoa kun koko aja sattuu. Mitään en saa aikaiseksi. Odotan taas uutta aikaa huoltoon.
Kiitos! ❤️❤️❤️ Samoin. Sori, että jäi vastaaminen niin myöhäiseen. 😘
